-
Ruotsin mallin mukaisesti.
-
Järjestelmän purkaminen ja muuttaminen asunto-osakeyhtiöksi
-
Osa-omistussuuntaan: tuntuu että vuokrarahat menevät hukkaan, kun asunto ei koskaan tule olemaan oma ja vuokra vain nousee vuosi vuodelta.
-
Aso-taloyhtiö asukasyhdistyksen hallintaan, laina-aika 50 v:ksi >asusmiskustannukset tasaisemmat 1. ja myöhemmille asukkaille.
-
Aso-talon siirto asukkaiden yhteiseen omistukseen.
-
Kukin taloyhteisö omaksi taloudelliseksi yksiköksi, jonka omistus asukkaiden asumisoikeusyhdistykselle.
-
Järjestelmän läpinäkyvyyttä lisättävä.
-
Saavuttaa sen perusidea aso-muodossa.
-
Enemmän pohjoismaisen mallin mukaiseksi.
-
Vastaamaan enemmän esim. osa-omistusmallia.
-
Ruotsin järjestelmää vastaavaksi.
-
Edullisemmaksi, selvemmäksi, reilummaksi.
-
Pohjoismaiden mallin mukaan, kuten esim. Ruotsissa.
-
Ruotsalaiseen malliin.
-
Suoraan Ruotsin tyyliin.
-
Ruotsin malliin. "Rahastus" aisoihin!
-
Asumiskustannukset kohtuullisemmiksi.
-
Turvallisuus, kohtuuhintaisuus
-
SASOlla on hyviä ajatuksia.
-
Turvalliseksi ja kustannuksiltaan edulliseksi vaihtoehdoksi muihin verrattuna.
-
Aso-yhtiöiden "piilovoitto" kuriin ja taloustiedot avoimesti esille.
-
kts. kohta 6.: hyväksyn SASOn pyrkimykset asukkaiden aseman vahvistamiseksi kohti pohjoismaista aso-mallia, jossa yhdistykset omistavat talot.
-
X) kolmois-kohdan mukaisesti: aso-talon/kohteen siirtäminen asukkaiden yhteiseen omistukseen...
-
Asumiskustannusten ja vastikemaksujen noustessa pitäisi myös isännöinnin ja kiinteistön hoidon huomattavasti parantua.
-
Haluaisin tuntea olevani OMISTAJA, en vuokralainen.
-
Hankinnoissa/kunnostuksissa epäoikeudenmukaisuus, "se saa joka huutaa koviten".
-
Isännöinn. ja huoltojen + korjauksien kehittäminen niin ettei asukas maksaisi turhasta työstä.
-
Kannatan SASOn ajamaa linjaa.
-
Omistus siirrettävä asukasyhdistyksille, pääomavastikkeen laskettava kun lainoja maksetaan.
-
Tietoa lisää osakkaille!
-
Mahdollisuus ostaa huoneisto haluttaessa tai lisätä omistusosuutta huoneistossa.
-
Aso-talon siirto asukkaiden yhteiseen omistukseen aso-yhdistyksen avulla.
-
Paljolti entisellään, ison vakavaraisen yhtiön hallussa, mutta lainojen ehdot paremmiksi.
-
Pohjoismainen malli tänne vain. Taloyhdistysten omistukseen.
-
Asumisoikeusjärjestelmä niinkuin muissa Pohjoismaissa turvallista ja pysyvää asumista kohtuuhinnalla.
-
Oikeudenmukaiseksi, kohtuuhintaiseksi turvalliseksi asumisvaihtoehdoksi (taitaa olla pelkkää sanahelinää!)
-
Turvalliseksi asua ilman kohtuuttomia vuokrankorotuksia.
-
Asukasystävälliseksi. Turvalliseksi.
-
Tietysti ymmärrettävään ja parempaan suuntaan, niinkuin ostaessa luvattiin!
-
A. Järjestelmän palauttaminen yleishyödylliseksi. B. Omaksi lunastamisen mahdollisuus luotava.
-
Ruotsin mallin mukaan. Varteenotettava kilpailija omistusasunnolle.
-
Samoilla asioilla kuin SASO.
-
Ehkä selvä ero tavalliseen vuokra-asumiseen. Nyt ei juuri eroa ole. Vastikkeet vain nousevat.
-
Pysyisi omistusasunnon ja vuokra-asunnon välissä. Asukkaille päätösvaltaa kuten omistusasunnoissa. Asumisturvallisuutta. Rahat takaisin muuttaessa!
-
Asukkaan vaikuttamismahdollisuuksia lisättävä, päätösvaltaa yhtiötä koskevissa taloudellisissa asioissa, isännöitsijän, huoltoyhtiön valinnassa ( mm. sopimuksien hintojen kilpailuttaminen jne.). Selkeää tietoa oman yhtiön todellisista kuluista (huolto/isännöiontisopimukset, lainat, niiden korot jne.). Eli onko perityt vastikkeet yms. käytetty "oman" yhtiön kuluihin, vai kulkeutuuko vastuikkeet jonnekin muualle.
-
Asukkaiden pitäisi saada vaikuttaa enemmän taloyhtiön asioihin.
-
Aso-kohteisiin voitaisiin yrittää saada yhdenmukaisuutta lisää. Eri omistusyhtiöiden välillä on eroja esim. suhtautumisessa mm. asunnon sisäseinien maalaamiseen, joka, jos on helposti toteutettavissa, parantaa asumisviihtyvyyttä huomattavasti -> YH-rakennuttajilla täytyy anoa lupa etukäteen ja palauttaa valkoinen takaisin muuttaessa pois. VVOlla kuulopuheiden mukaan ilmoitus riittää ja tehdystä parannuksesta maksetaan korvausta 5 vuoden poisto-periaatteella. YH-rakennuttajilla Satutie 1:n kerrostaloissa on asennettu "putki" pesukoneen poistovedelle, rivitaloissa ei ole (miksiköhän?). YH-rakennuttajilla Satutie 2:n vuokra-asunnoissa on parempi varustelu (korkea jääkaappi, korkea pakastin, lapsiportit, parveke...). Saman ralkennuttajan Satutie 1 aso-asunnoissa ei em. asioita löydy. Vuokra on n. 160,- edullisempi kuussa, jolloin lyhytaikaiseen asuntoon vuokra-as. olisi parempi.
-
Rakennuttaja-omistajan mielivaltainen sanelupolitiikka olisi pystyttävä purkamaan.
-
Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia lisättävä.
-
Pienissä asioissa asukkaiden kuulemista kuten marjapensaat pois, käytävien pintaremontit.
-
Asukkaiden päätäntävaltaa on lisättävä (asuntoon liittyvät asiat kuten seinien väri) ja vuokrat saatava kohtuullisiksi.
-
Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia vastikkeiden määräytymiseen lisättävä.
-
Asukkaille enemmän valtaa. Lisää aso-kohteita, jotta vaihtaminen helpottuu. Kulut kohtuullisiksi myös isoissa asunnoissa.
-
Asukkaiden vaikuttamismahd. lisääminen päätöksissä.Asumiskustannusten muodostamisperusteet asukkaiden tietoon.
-
Enemmän asukkaillemääräämisvaltaa.
-
Vaikutusmahdollisuutta lisää yhtiön asioissa.
-
Asukkaille enemmän vaikutusmahdollisuuksia, mahdollisuus talkootöihin huoltoyhtiön sijasta osittain.
-
Sananvaltaa asukkaille.
-
Hallinnon pilkkominen yksiköihin, asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen (esim. taloyhtiöittäin pitäisi pystyä säästämään omalla toiminnalla vaikka kiinteistön hoidossa).
-
Enemmän valtaa asukkaille.
-
Asumiskustannuksia huomattavasti pienemmäksi, kenties myös lunastusoikeus omaksi.
-
Yhtiövastikkeet kohtuulliseksi..
-
Vuokra halvempi.
-
Vastikkeet kohtuullisia ja pienenisivät talolainan tultua maksetuksi.
-
Kohtuutonta on nostaa 7 vuoden aikana asumiskustannuksia 7.740 mk / vuosi -vrt.alkutilanteeseen.
-
Yhtiön rahoitus joustavammaksi, jos rahoituskulut nousevat. Aso-maksun osuus voisi olla nykyistä isompi, vaikka 30 %.
-
Kehitettävä niin, että asumiskustannukset pienenee talon tultua maksetuksi. Asukkaiden oikeudet säilytettävä ennallaan. Ei saa heiketä.
-
Asunnon kustannukset kohdistumaan vain yhteen taloyhtiöön.
-
Lainojen vuosimaksut pois, as.kust. alas kun lainat pienenee! Saton pisteytys pois!
-
Mahdollisuus lunastaa omaksi jossain vaiheessa.
-
Alkupesäisen idean mukaisesti: asumiskustannukset kohtuulliselle tasolle.
-
Vuokrat ei saisi nousta jatkuvasti. Muuttaessa ei vuokraa, jos uutta ei löydy, syytön kai itse siihen on.
-
Kun lainat maksettu, vastike alenee.
-
Asuntomenot kohtuullisiksi ja mieluimmin alaspäin.
-
Asumiskustannukset alhaisemmiksi.
-
Maksamalla laina pois asumiskustannukset saisi pienemmäksi.
-
Asukkaiden mahdollisuuksia lisättävä, mahdolliset säästöt omalle talolle hyödyksi. ARAVALAINAN korko!!!! Epäreilua vuokralaisia kohtaan.
-
Poliitikkojen tulisi helpottaa rakennuttajan lainaehtoja edullisemmaksi, Asukkaille enemmän sananvaltaa
-
Vastikkeet järkevämmiksi tai mahdollisuus ostaa omaksi.
-
Asumiskustannukset halvemmaksi. Jos satsaa asuntoon, pois muuttaessa korvaukset paremmiksi.
-
Asukkaat voisivat vaikuttaa enemmän asioihin. Vastikkeet eivät saa olla tällä tasolla kuin nyt ovat.
-
Kohtuulliset käyttövastikkeet, hallinto pois rakentajilta!
-
Omistajan taloudelliset luvut ja tulevat suunnitelmat salataan asukasdemokratialta. Rahaa kerätään esim. remonttirahastoihin ilman selvityksiä.
-
Vastikkeiden käyttö oman aso-talon hyväksi, ei kaikkien SATO-talojen.
-
Aso-asuntojen määrää pitäisi lisätä, nyt valinnan varaa on liian vähän, jos haluaa vaihtaa toiseen aso-asuntoon. Lisäksi tarvittaisiin enemmän asuntoja yksinäisille, ei pelkästään perheille.
-
En tiedä, mikä tämä aso-yhdistys-juttu on, ja miten se vaikuttaa asumiseen. Lisäinfo olisi tarpeellista.
-
Edullisempaan suuntaan vuokrien suhteen, niinkuin on luvattu.
-
Laajennetaan.
-
Asukkaille mahdollisuus myös ostaa asunto omaksi.
-
Aso-asunnon haltijan mahdollisuus vaihtaa asuntojonosta vapautuviin asuntoihin, jos ei tyytyväinen nykyiseen.
-
Ihan hyvä systeemi. Pitää jatkaa ja rakentaa tulevaisuudessa lisää aso-taloja. Talot pitäisi rakentaa paremmin.
-
Aso-asunnon siirto joko aso-yhdistykselle tai aso-asunnon lunastaminen omaksi.
-
Jatkuvan entisenlaisena?
-
Siten, että asumiskustannukset pysyvät kohtuullisina ja että asumisen taso säilyy hyvänä.
-
Asomaksun alentamista.
-
Haluaisin, että asunnon voisi ostaa omaksi tai että asumiskustannukset laskisivat ajan mittaan.
-
Järjestelmällä on annettava katetta asukkaalle myös luottamuksena, ts. hoidettuina tehtävinä.
-
Kiinteistöjen hoito on ollut tasoltaan heikko, verrattavissa omistusasuntojen huoltofirmoihin edelleen!
-
Asukkaat voisivat hallita asuntonsa omistusasunnon tapaan.
-
Sijoitetulle pääomalle enemmän vastiketta eli lähemmän omistusasumista - nyt tilanne lähes surkeampi kuin vuokralaisena.
-
Avoimmuutta taloudellisiin asioihin omistajayhtiössä, asukkaille mahdollisuus vaikuttaa asioihin, nykyinen asukkaan asema vaikuttaa pelinappulana olemiselta , hyväuskoisia on viilattu linssiin!
-
Asumisoikeusasunto pitäisi olla mahdollista ostaa omaksi.
-
Selkeät säännöt/pykälät lakiin.
-
Niin, että olisi taloudellisesti kannattavaa asua pitkälläkin tähtäimellä. Enemmän vaikutusmahdollisuutta oman asunnon suhteen ja hallintoon
-
Asumiskustannukset nousevat koko ajan, se on suurin huolenaiheeni
-
Vuokrat eivät saisi nousta kohtuuttomasti, ei maksettaisi toisten taloyhtyöiden lainoja
-
Aso-järjestelmmä ei pidä ainakaan purkaa. Päinvastoin laajentaa ja joustoa asunnonvaihtoihin
-
Vastikkeiden oamkustannusperusteisuus. Kustannusten ja talouslaskelmien avoimuus
-
Vuokrakehitys sellaiseksi, että tässä on mahdollisuus asua eläkkeelläkin
-
Vuokrien kohtuullistaminen, tiedot lainatilanteesta, vaikutusmahdollisuus
-
Vuokrien kohtuullistaminen ja asumistason parantaminen
-
Todellinen mahdollisuus vaikuttaa omalla toiminnalla vastikkeen suuruuteen, turhat hyödyntavoittelijat pois systeemistä
-
asukasdemokratiaa lisää
-
Kun lainat on maksettu, niin asmiskustannukset tulisi laske, EI NOUSTA? Huh, huh
-
Asunnon vaihtaminen helpommaksi
-
Aso-yhtiön pitäisi pystyä valitsemaan itse isännöinti, korot alas, tasapuolistaminen alue kohtaisella yhtiöiden gruppaamisella ”sieltä syvältä” Meillä ei ikinä tule vuokra laskemaan tätä menoa vaikka lainaa on maksettu jo 9 vuotta! Olen tehnyt sopimuksen ja sopimusta on muutettu koko ajan minua kuulematta. Asiakkaat maksavat Saton voitot. Asukkaat eivät saa riittävästi tietoa taloyhtiön isännöinnin kustannuksista.
-
Niin että asumiskustannukset pienenevät kun yhtiön lainat pienenevät
-
Pohjoismainen malli. Ei riistetä asukasta
-
Että saisi parveke lasituksen teettää ilman monimutkaisia hakemuksia. Asunnot tehty asumsta varten. miksi näin ole?
-
Lainojen maksut yhtiökohtaisiksi. Isännöinti paremmaksi
-
Asukkaiden asukkaiden vahvistamiseksi kohti pohjoismaista mallia
-
Siten, että asumista voisi harkita vielä eläkeiässäkin
-
Sato ulos koko järjestelmästä = perseestä
-
Vastikemaksut pitäisi yrittää pitää nykyisellä tasolla. Vastikemaksu on noussut joka vuosi.
-
Kustannuksiltaan edullisimmiksi ja kohti pohjoismaista yleistä mallia
-
Mahdollisuus lunastaa asunto, hallita asuntoa omistusasunnon tapaa, parantaa vaikutusmahdollisuuksia
-
Kunhan nyt ei lakkautettaisi
-
Vastikkeet kohtuullisen kokoisiksi ja pienemmiksi lainan tultua maksettu. Nykyisellään aso-järjestelmä ei täytä sitä
-
Turvalliseksi ja kohtuuhintaisiksi
-
Turvalliseksi ja kohtuuhintaisiksi
-
Pohjoismaista mallia. Kiinteistökohtaista kustannusvastaavuutta parannettuna, samalla vaikutusumahdollisuuksia vaikuttaa oman kohteen kuluihin.
-
Mahdollisuutta lunastaa asunto
-
Laajennettava monien ulottuville, ennemmän asukkaiden hallittaviksi
-
Vastikkeiden nostot kuriin, viime vuodet nosseet kohtuuttoman paljon ja heikoin perustein
-
Kulut saatava pienemmiksi. Nyt hallinto- korkokulut liian korkeatLisää joustovaraa mm. asuntoa vaihtaessa tai tilapäiseen ulovuokraamiseen. Palveluja pystyttävä kilpailuttamaan, nyt esim. pakkoliitto suoraan VVO-isännöin kanssa
-
Asuntoja Eiran rantaan
-
Aso:n korotuspaineiden epätasaisuus eri kohteiden kesken pitää saada poistettua eli pääomavastike m2:ltä saman suuruiseksi paikasta ja kohteesta riippumatta.
-
Turvalliseksi ja kohtuuhintaisiksi ja vaikutusmahdollisuus hallintoon
-
Yhdistykset omistaisivat talot
-
Asunnon saisi ostaa omaksi. Omarahotteiselle kunnon korko.
-
Kun lainat maksettu kohteessa -> vuokrien merkittävä lasku
-
Talojen yhteisboolin selkeyttämistä -> pienten taloryhmien booliksi. Avoimuutta hallintoon.
-
Suunnilleen siten kuin SASO pystyy kehittämään. Minulle tärkeintä, että vastikkeet alenevat slle kohtuuhintaiselle tasolle, jolla ne olivat tänne muuttaessa.
-
Kunkin taloyhtiön tulot omaan käyttöön
-
Asukas voisi halutessaan lunastaa asunnon itselleen vähitelllen
-
Omistusasumisjärjestelmän suuntaan
-
Lainojen lyhennysten vaikutus vuokriin tulisi hyödyttää asukkaita
-
Pitäisi jollakin tavalla saada asumiskustannukset alas kun on asuttu useita vuosia
-
Ei ainakaan sellaiseksi kuin Ruotsissa, että aso-asunnosta joutuu maksamaan sairaita hintoja
-
Siten, että asunto ennenpitkää tulisi omaksi
-
Aravalainan takaisnmaksuehtojen ja koron kohtuullistaminen ja asumiskustannusten selkeä aleneminen lainojen tultua maksetuksi
-
Omistusasunnon suuntan
-
Aravalainojen korkotaso alas. Lainojen takaisinmaksu tai mahdollsuus lunatukseen 15-20 vuoden asumisen jälkeen. Asumiskulustannukset ja kunnostukset ja ylläpito talokohtaisesti.
-
Vastikkeiden nosto perusteetonta. Ei vaikutusmahdollisuuksia. Varustelut yms hankinnat nolla arvoisia 5-10 vuodessa..
-
Ruotsinmallin mukaan
-
Kehittää toimenpiteitä, jotta asumiskustannukset pysyvät kohtuullisena
-
Vaikutusmahdollisuudet, kohtuulliset asumiskustannukset. Asunnon lunastamismahdollisuus.
-
Asukkaan aseman vahvistaminen. Isännöinnin valvonta selkeästi yhteenpaikkaan, kiinteistön huollon/korjausten valvonta
-
ASO-järjestelmä säilytettävä, aravalainan korko alemmaksi
-
Mahdollisuus lunastaa asunto itselleen
-
Vastike suhteessa kohteen lainan takaisinmaksuun. Nyt vaan nousee!!
-
Oikeudenmukaisesti asukkaita ei saisi lyödä halolla päähän
-
Yhdistykset omistavata talot ja asukaat voisivat vaikuttaa enemmän
-
Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia parannettava
-
Korkotukijärjestelmän uuudistaminen vrt. enne -94 rakennetut
-
vastikkeet pienemmiksi
-
Asukkaan huomioonottmista lisättävä. Vaikutusmahdolllisuutta kasvatettava.
-
Asukkaiden oimistustason nosto, / vuokrien alentaminen
-
Asukkaan tarpeen mukaan rakennuksen omistusoikeus pääomaksi, vuokraoikeus omalla sopimuksella
-
Pohjoismaista mallia kohden
-
Systeemin kehittäminen yleishyödylliseen suuntaan. ASO-maksut saatava lähtiessä takaisin.
-
Asukkaalle enemmän vaikutusmahdollisuuksia kustannusten hallintaan
-
Todellista hallintoa enemmän asukkaille. budjetti, tulos ja tase julkisiksi. Lainat kohdekohtaisiksi. Kynnysraha pysyköön vieraana pääomana. vastikkeet omakustannusperiaatteena.
-
Pysyvyys, turvallisuus, edullisuus
-
Omistus oman yhdistyksen kautta. Asukkaan vaikutusmahdollisuudet kuntoon. Asumiskustannukset turvattava edullisiksi
-
Kuten SASO sitä yrittää kehittää
-
Asunton tekemät investoinnit (parketti, lasitus ym.) selkeämmin korvattavaksi, jos/kun muuttaa pois.
-
Talot maksajilel / aso-yhdistyksille
-
Erittelyt kustannustason nousun perusteista saataviksi. Osto-oikeus asuntoon jossain vaiheessa.
-
Talot yhdistysten omistukseen. Vähintäin ASO-maksun takaisinsaanti turvattava.
-
Asumiskustannusten laskettava ajanmittaan. Asukkaiden sijoituspanoksen oikeus turvattava.
-
Ruotsin mallin mukaan. Tosin tässä grynderien tuskin onnistuu.
-
Nykyinenkin malli ihan hyvä, jos asumiskustannukset eivät nouse liikaa
-
ASO-asukastoiminnalle enemmän vaikutusmahdollisuutta aso-yhtiöön
-
Asunnot kohtuuhintaisiksi, turvallisiksi
-
Tarvittaessa olisi mahdollisuus vaihto aso-asuntoa pienempään tai saman kokoiseen ilman, että anoo uutta numeroa jonossa
-
Millä tavalla tulisi toimia, että vuokrat pysyisivät kohtuullisina
-
Ehdot samat mitkä on
-
Merkittävä päätösvalta asukkaille. Aso-maksujen sekä vuokravastikkeen tarkka kohdentaminen ao asuntoyhtiöön.
-
Ruotsin mallin mukaan..
-
ASO-talot asoyhdistysten omistukseen. Isännöinti tulee saada valita vapaasti.
-
Isännöinti avoimeksi
-
-Asunnon lunastaminen mahdolliseksi.
-
-Pohjoismaiden tasolle aso-asukkaan oikeudet.
-
-Kiinteistön hoito / isännöinti omistajan / aso-yhdistyksen vastuulle aina.
-
-Kohti omakustannusperiaatetta ja demokratiaa.
-
-Valtion tasapuolinen tuki tälle asumismuodolle.
-
-Sason esitysten mukaisesti.
-
-Asukkaiden hallintaoikeutta lisättävä.
-
-Edullisemmaksi ja yhteishankintoja sekä yhteistyötä tekeväksi.
-
-Järkeistää vastikkeiden tason.
-
-Piha-alueen hoidon ja yleisten sääntöjen selkeyttäminen.
-
-Asukasyhdistykset voisivat hankkia asunnot omistukseensa.
Sanalliset vastaukset kysymykseen
”Mitä muuta haluat viestittää SASOn hallitukselle?”
-
Teette hyvää työtä, jatkakaa samaan malliin.
-
OK toimintaa
-
Kiitos; kuulemiin.
-
Hyvä, kun on tämä SASO.
-
Annan täyden kannatukseni SASOn toiminnalle.
-
Loistavaa toimintaa - hienot tavoitteet!
-
Keep on fighting, never lose!
-
Aso-maksun menettämisen riski: mistä lähtien aso-maksun menettäminen on ollut mahdollista?
-
Onnea ja menestystä taistelussa tuulimyllyjä vastaan! Isännöintiasiat kuriin!
-
Toivottavasti teillä on vaikutusmahdollisuuksia.
-
Onnea! Olemme jo luopuneet ja ostimme oman asunnon.
-
Jos aso-maksun takaisinsaamisessa riskiä tulee yhtään, aso-oikeus tulee saada myydä m,arkkinahintaan eteenpäin. Nykyinen maksun tuotottomuus on hyväksyttävää vain takaisinmaksun riskittömyyden vuoksi.
-
Pohjoismaiden, etenkin Ruotsin mallia asukkaat kehuneet, ehkä vois katsoa mallia.
-
Tsemppiä taisteluun tuulimyllyjä vastaan!
-
Olisi hyvä jos joskus olisi mahdollista ostaa kiinteistö omaksi.
-
Pitäkää asukkaiden puolia!!!
-
Taistelkaa oikeuksiemme ja inhimillisen asumisen puolesta osinkokeinottelijoita ja kapitalisteja vastaan.
-
Jos järjestelmä puretaan, menettääkö asukas sekä rahansa että asuntonsa?
-
Aso kiinteistöjen ja pihojen kunnossapitämisen tärkeyttä.
-
Ja porraskäytävien ikkunoiden pesu - ei pesty koskaan.
-
Tsemppiä
-
Kyllä aso-järjestelmän puolia on hyvä pitää.
-
Siirtäkää talousasioissa päätäntävaltaa asukkaille.
-
Hyvä että etuja puolustetaan. Tässä maassa ei ole asuntopolitiikkaa.
-
Rouvienpolku 11 A ja B rapun autojen järjetön pysäköinti hallintaan.
-
Ihmettelen vain, että miksi Suomessa - kun jokin asia saadaan toimimaan edes kohtuullisesti - aletaan heti puhua sen lakkauttamisesta.
-
Pitäkää pintanne!!. Kiitos.
-
Tsemppiä
-
Järjestelmän purkaminen ei ole ratkaisu epäkohtiin.
-
Kuulin että koko järjestelmää muutetaan niin ettei samalla numerolla saisi enää uutta asuntoa (isompaa tai pienempää) perhetilanteen muuttuessa. Sellaista suunnitelmaa ei ehdottomasti saa toteuttaa: sehän vie pohjan pois koko idealta.
-
Hyvä että asukkaat ovat aktiivisia ja pitävät puoölensa "mafiaa" vastaan.
-
Pisteytys on todella typerä järjestelmä.
-
Siivous paremmaksi!! Sisääntuloaula suttuinen, hissi aina likainen/epäsiisti. Huono siivous saattaa yhteiset tilat äkkiä huonoon kuntoon.
-
Sisua, tsemppiä ja hyvää joulua!
-
Yksinkertainen raportti yhtiön taloustilanteesta ja talousnäkemyksestä.
-
Että talot pidetään kunnossa. Eikä päästetä rapistumaan.Ja huolto pelaisi.
-
Enemmän tietoa SASO:n toiminnasta sekä myös ASO-asiaa (lehtinen).
-
Ettei vuokraa nostettaisi joka vuosi!
-
Ihanaa, että olette olemassa = vaikuttamassa.
-
Asumisoikeustaloja hoidetaan huonosti, jolloin yhteiskunnan varoja käytetään väärin.
-
Tarvitaan adressi joka toimitetaan Ymp.ministeriölle - MEDIAlle ennen 29.11.!! Vaalit tulossa- nyt tehtävä jotain !!! Tilanne on KESTÄMÄTÖN - vastikkeet nousseet n. 10 % kolmessa vuodessa!!!
-
Vuokrat kohtuuttomia.
-
Ei muutoksia!
-
Hoitaisi asukkaiden asiat ja rahat oikein!!
-
Toivottavasti lainojen tultua maksetuksi tämä asumiskustannusten nousu kuriin.
-
Mielipiteeni aso-järjestelmän mahdollisesta purkamisesta on, että se olisi katala teko valtion taholta asumisoikeusasukkaita kohtaan.
-
Lisää tiedotusta luukuista!
-
Olen kiinnostunut toiminnastanne ja haluaisin postia ja tietoa liittymisestä.
-
Pitäkää puoliamme.
-
Kovat piippuun. Kansalaistottelemattomuutta.
-
Pysykää tiukkana!
-
En tiennyt koko SASOsta. Nyt liitymme.
-
Lisää tiedottamista.
-
Aso järjestelmä säilytettävä! vaikka nykymuotoisena. Pienituloisen yksin asuvan miehen ainoa mahdollisuus kohtuu asumistasoon.
-
Mistä johtuu, että asukas normaalisti irtisanouduttuaan, pois muutettuaan joutuu maksamaan vielä 3 kk vuokraa, vaikka uusi asukas olisi ollut tulossa heti. Odotettiinko, että määrätyn henkilön jonotusnumero tulee kohdalle? Edelläoleva asukkaan kertoman mukaan.
-
Älkää antako tuhota tätä asumismuotoa.
-
Jatkakaa taistelua! Ja miten yhdistykseen voi liittyä (jollei oo atk:ta) Haluaisin, että tämän talon asukkaille jaettaisiin siitä lisätietoa.
-
Tsempatkaa.
-
Olette hyvällä asialla!
-
Asunnon vaihtaminen pitäisi olla sujuvampaa.
-
Vuokra on viidessä vuodessa noussut kohtuuttomasti suhteessa koron laskuun sekä indeksiin. Lisäksi suoranaista laittomuutta! Asiakasta pakotettiin maksamaan vuokraa 3 kk yli irtisanomisajan!!!
-
Neliövuokran pitäminen kohtuullisella tasolla, kohtuuton korotus per vuosi.
-
Omassa taloyhtiössä aikaan saatu säästö pitäisi saada oman taloyhtiön hyväksi.
-
Mainostakaa itseänne julkisuudessa, jos saatais vaikutusmahdollisuuksia enemmän ja päättäjille selvä viesti.
-
Jatkakaa aktiivisesti!
-
Aso-asunto on ollut pettymys, koska vaikuttamismahdollisuudet ovat niin huonot ja vastikkeet nousevat säännöllisesti.
-
Tsemppiä!
-
Ara-korot huomattavasti alhaisemmalle tasolle.
-
Nykyinen vastikkeiden määrittäminen karkottaa asukkaat, mitäs tehdään kun asukkaat alkavat vaatia mm. remontoimista...
-
Tsemppiä, vaikkakin teillä näyttää olevan aika suuria esteitä edessä.
-
Tsemppiä (liityn/liitymme SASOon , emme ole tienneet tästä "vastikepommista"!
-
Tsemppiä ja kiitos meidän yhteisten asioiden edistämisestä.
-
Vuokra noussut 1/3, vaikka asunto venhenee. kulkuyhteydet hankalat, kehnot, asunto pieni
-
Vastike/vuokran korotus joka vuosi paljon, miksi??
-
kiinteistön hoito, isännöinti, huolto
-
Hyvä, että asuakkailta kysytään asioita
-
ASO-asuminen hyväksi vaihtoehdoksi
-
Taloyhtiössämme laina-aika on omavaltaisesti, ilmoittamatta muutettu 25 vuodesta 50:een vuoteen. Ei tarvitse ihmetellä korotuspaineita
-
Vuokrien kohtuullistaminen
-
Aso-asunnot tarpeellinen vaihtoehto Suomen asmiskulttuurissa
-
Koittakaa jaksaa taistella SAO-mafiaa vastaan!
-
Pienet asunnot ovat kohtuu edullisia verrattuna vuokra-asuntoihin mutta suuremmat (yli 60 m2) ovat aivan liian kalliita. Ei kannata asua sellaisessa, kun omaa maksaa halvemmalla.
-
Vastikeet kuriin
-
Ainakaan voimassaolevia oikeuksia ei saisi heikentää jälkikäteen
-
Tehkää kaikkenne, jotta järjestelmä säilyy ennallaan ja että sitä kehitetään asukkaiden parasta ajatellen.
-
Ettei vuoksia nosteta vuosittain, melkein joka vuosi. Lainojen maksu milloin loppuu? Vuokrat alkaisi laskea?
-
Asumsikustannukset ja vastikkeet alas
-
Hienoa, että yhdistys on olemassa. Pitäisi varmaankin tutustua paremmin sen toimintaan.
-
Antaa palaa, viekää asia loppuun, tukea täältä
-
Mielestäni asumisoikeusasuminen on hyvä välimuoto vuokra- ja omistusasumisen välissä.
-
Tsemppiä, olette oikealla asialla
-
Miksi ASO-järjestelmä muuten toimii esim. Ruotsisa loistavasti.
-
Yhteiskunnallista tehtävää, jota varten se perustettiin kohtuuhintainen, pysyvä ja turvallinen asumismuoto omistus- ja vuokra-asumisen välimuotona, jossa asukkailla valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.
-
Pohjoismaista mallia. Kiinteistökohtaista kustannusvastaavuutta parannettuna, samalla vaikutusumahdollisuuksia vaikuttaa oman kohteen kuluihin.
-
Jatkakaa taistelua
-
Hyvä kysely - toivotan tsemppiä yhteisten asioittemme hoidossa
-
Kiitokset asktiivisuuudestanne!
-
Systeemi Ruotsin mallin mukaises!
-
Vastikkeiden nousut perusteltava tarkemmin
-
On idioottimaista perustella vanhojen kohteiden maksujen nousua markkinointikulujen nousulla
-
Jatkakaa!!!
-
Kiitos kun olette olemassa.
-
Jotain tarttis tehdä ettei vuokrat nousis kohtuuttomiksi niinkuin joissain kohteissa näyttää tapahtuvan
-
Kustannukset alas, bisneksen teko pois
-
Tsemppiä! Omistusmahdollisuus ei niin tärkeä kuin asumisen edullisuus ja vaikutusmahdollisuus päätökseen
-
Lisää ja laajempaa tiedottamista asukkaille
-
Näytte ja kuulutte liian vähän, joten enemmän actionia!
-
Kiitos aktiivisuudestanne ja etujemme ajamisesta
-
Mielestäni kaikki hyvin
-
Vuokrataso on jo noussut VVO:n ja kaupungin vuokrien tasalle, kun sen piti olla edullisempi, koska maksamme asumisoikeusmaksun
-
Älä romuta asumisoikeussysteemiä!
-
Jonkinlainen pelkistetty ”uutiskirje” olisi paikallaan
-
ASO-järjestelmää ei tule purkaa
-
Hämärämiehet ulos, rehelliset sisään, mikäli sellaisia löytyy?? Hyvin suunniteltuja asuntoja kohtuuhintaan
-
ASO-maksun takaisinsaanti varmistettava aukottomasti
-
ASO-asumisen lainsäädännön uudistaminen/tarkentaminen
-
Selkeämmät kysymykset
-
Vastuu taloutilanteesta, lisää infoa asukaille.
-
Mahdollisuus lunastaa asunto joskus omaksi tuntuu houkutetlevalta - kunpa ensin taloyhtiö
-
ASO-maksuja ei saa siirtää omaksi pääomaksi
-
Sitkeyttä ja jaksamista tärkeässä asiassa! Kiitos teille aktiiveille!
-
Hyvää työtä!!
-
Pohdittavaksi miten moninkertaistaa jäsenmäärä. Yhdistyksen perustamismahdollisuuksien tosi pohdintaa, kannattaako tai ei?
-
Siirtäkää sivunne pois MSN:stä niin minäkin liityn jäseneksi.
-
Tsemppiä!! Vuokraboikottia!
-
Vuokravastike, liian usein korotetaan.
-
Vuokratakuut takaisin
-
Esim. As. toimikunnan pj:n osallistumista aso-yhtiöiden tilaisuuksiin missä päätetään talon asukasasioista
-
jatkakaa / hyvää työtä
-
Asukkaille tulisi kertoa miten voi vaikuttaa vuokriin alentavsti. On hulllua, että pääsääntöisesti vuokra nousee kun vuosi vaihtuuu. Kenen kukkaro tällaista kestää.?!
-
Miten vuokrat voivat olla näin korkeat, koska aso-talot on rakennettu huonoista materiaaleista (halvimmasta) sekä kalusteista.
-
Joukkohenkeä ja voimaa vaikuttaa lainsäädäntöön.
-
Voimakasta asian eteenpäin viemistä pysvän kohtuuhintaisen asumisoikeuden turvaksi .
-
Mainostakaa itseänne
-
Miten olisi jokunen ilmoitus yhdistysestä vaikkapa jossain aluelehdessä.
-
Taloustietoa. Vuokrankorotus, mistä se johtuu??
-
-Hieno asia, että yhdistys on olemassa.
-
-Sason julkista profiilia voisi edelleen korottaa. Hienoa toimintaa!
-
-Hyvä, yrittäkää vain vaikuttaa edelleen!
-
-Olen asunut aso-asunnossa vasta 2kk, joten vaikuttamismahdollisuuksista en tiedä mitään. Kaikki on niin uutta.
-
-Kohteessamme on parvekkeiden ovien toimituksessa ongelmia. Olemme ostaneet ovet, mutta emme ole niitä saaneet!
-
-Kiitos!
-
-Olisiko mahdollista saada tietoa Sasosta. Olen kuullut yhdistyksestä toiselta asukkaalta.
-
-Kiitos taistelusta hyvän asian puolesta!
YHT. 18 747 373 50