|
SASON pj. tri Jukka Kilpi: Itsenäisyyspäivän tervehdys ASOkotien asukashallituksen jäsenille 6.12.2011:
ÄÄNIOIKEUS JA ITSENÄISYYS KUULUVAT MYÖS ASUMISOIKEUSASUKKAILLE
ASUMISOIKEUSASUKKAIDEN TORPPARIUS OMISSA KODEISSAAN LOPETETTAVA!
Hyvä Asokotien asukashallituksen jäsen,
Lähetin Sinulle sähköpostilla muutamia päiviä siten kirjelmän, jossa
vaaditiin Asokotien talotoimikuntien puheenjohtajien valtakunnallisen
kokouksen koollekutsumista käsittelemään vastikkeiden kohtuullistamista ja
asukkaiden äänioikeutta. Kirjelmän oli kanssani allekirjoittanut 20
talotoimikunnan puheenjohtajaa ja 150 asukasta.
Ilokseni olen saanut sähköpostini johdosta myönteistä palautetta
asukashallituksen jäsenten taholta.
Allekirjoitin kirjelmän oman ASO-kohteeni asukkaiden valitsemana
yhdyshenkilönä, joka hoitaa talotoimikunnan tehtäviä. Vaikka olenkin nyt
joitakin viikkoja toiminut myös Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:n
puheenjohtajana, on tavoitteenani mahdollisimman laaja ja toimiva yhteistyö
asukkaiden etujen ajamiseksi ASOkotien hallinnossa. Organisatoriset seikat
eivät mielestäni saa olla esteenä asukkaiden yhteistoiminnalle, eikä
tarkoitukseni ole korostaa SASOn roolia näissä asioissa. Sen sijaan toivon
vilpittömästi, että ASOkotien asukashallinto olisi asukkaiden todellinen
vaikutuskanava. Tähän yksi askel olisi lähettämässäni kirjelmässä vaaditun
valtakunnallisen puheenjohtajien kokouksen koollekutsuminen.
Asumisoikeustaloja koskee Laki yhteistoiminnasta vuokrataloissa
(16.7.1990/649). Tämän lain 7. pykälässä säädetään, että Samaan
vuokranmääritysyksikköön kuuluvien asukastoimikuntien yhteistyöstä
päättävät asukastoimikunnat keskenään.
Lain säädös tarkoittaa sitä, että ASOkotien asukashallituksella on oikeus
kutsua koolle esittämäni valtakunnallinen puheenjohtajien kokous.
Lain säädöksen nojalla asukashallitus ja kokoukseen tulevat puheenjohtajat
voivat päättää itse mitä asioita kokouksessa käsitellään. Tärkeimmät asiat
ASO-asukkaiden kohdalla ovat nyt vastikkeiden kohtuullistaminen ja
äänioikeuden saaminen meille asukkaille omistajina.
Halutessanne olen käytettävissä myös esitelmöimään siitä, mitä asumisoikeus
asukkaan omaisuutena merkitsee ja miten se tulisi lainsäädännössä huomioida
yhtiöoikeuden periaatteiden pohjalta. En tee tätä tarjousta Suomen
Asumisoikeusasukkaat ry:n puheenjohtajana, vaan asumisoikeusasukkaana ja
liiketoiminnan etiikan dosenttina, joka on akateemisessa tutkimustyössään
perehtynyt omistusoikeuteen ja sen riskeihin. Taustaksi lähetän ohessa
asukkaiden äänioikeudesta kuluvana vuonna Helsingin Sanomissa ja
Kauppalehdessä julkaistut kirjoitukseni.
Vetoan Sinuun asukashallituksen jäsenenä, että kannattaisit ASOkotien
vastiketasoa ja asukkaiden äänioikeutta käsittelevän valtakunnallisen
talotoimikuntien puheenjohtajien kokouksen koollekutsumista. Tällaisessa
kokouksessa tulisi noudattaa normaalia suomalaista kansanvaltaista
kokouskäytäntöä. Se tarkoittaa mm. seuraavien asioiden huomioimista
kokouksen valmistelussa ja läpiviennissä:
- Kokouksen osanottajat valitsevat keskuudestaan kokouksen
puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajat.
- Kokouksen osanottajat hyväksyvät kokoukselle työjärjestyksen.
- Kokous tekee päätöksiä, jotka kirjataan pöytäkirjaan.
- Jos kokous ei tee päätöksiään yksimielisesti, niistä äänestetään.
Äänestykset pidetään halutaessa suljettuina lippuäänestyksinä, ja
päätökseksi tulee enemmistön kanta.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Jukka Kilpi
ASO-asukas vuodesta 1996
ASOkodit Rauduntie 12 yhdyshenkilö
|