Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n leikekirja

 

Viestintä Päivi Karvinen Oy:n kirjoitus (HS 19.11.) on konkreettinen esimerkki siitä miten Asokodit Oy käyttää asukkailta perimiään rahoja mm. asukkaiden etujen vastaiseen viestintään. Karvisen tekstissä menevät sekaisin peruskäsitteet kuten myös asumiskustannuksia koskevat faktat.

 

Jo kirjoitukseni (HS 17.11.) otsikossa rajasin kritiikkini ”vain” ulkopuolisten yhtiöiden hallitsemaan vuokra-asumisoikeusjärjestelmään, joka kattaa 99 % ns. aso-asunnoista. Pää väitteeni oli ja on, että tuo asumisoikeusjärjestelmäksi usein kutsuttu kynnysrahallinen vuokra-asuminen ei ole kyennyt tarjoamaan yhtiöiden ja viranomaisten lupaamaa pysyvää asumisratkaisua useimmille sitä kokeilleille. Kun pysyväksi luvatusta ei tullut pysyvää, on se kallis fiasko. Asukkaille asunnon pysyvyys ei lisäänny vaikka talot pysyisivät samalla yhtiöllä tai samassa käyttötarkoituksessa.

 

Asukasvaihtuvuuden vertaaminen kaikki asumismuodot ja myös varsin lyhyet vuokrasuhteet kattavaan keskilukuun antaa harhaisen kuvan asioiden tilasta. Pysyväksi ja juuri siinä suhteessa omistusasuntoon verrattavaksi luvatuissa asumisoikeusasunnoissa asumisen kestoa tulee verrata omistusasunnoissa asumisen kestoon. Hintahäädöillä aiheutetut kymmenien tuhansien vuokra-asumisoikeusasukkaiden tahdonvastaiset muutot ovat vakava asia. Sitä ei voi kuitata tilastokikkailulla eikä syyttämällä asukkaita harhaisista mielikuvista. Odotukset pääomasijoitukselle annettavasta vastineesta on luotu yhtiöiden ja viranomaisten viestinnällä.

 

Myös vuokra-asumisoikeuden hinnasta Karvinen antaa nurinkurisen kuvan. ARA:n tutkimuksen mukaan ns. yleishyödyllisten rakennuttajien aso-vuokrat Helsingissä ovat kolmanneksen kalliimpia eikä halvempia kuin kaupungin taloissa. Kohtuuhintaisuudesta ei voi puhua kun 15 prosentin pääomasijoituksen jälkeen peritään markkinavuokraa, joka nousee tulevalle vuodelle kymmenen prosenttia (esim. Pikku-Huopalahti) ja asuntoa ei luvata kuitata koskaan maksetuksi.

 

Aito asukkaiden hallitsema asumisoikeus pitää vihdoin saada myös Suomeen.

 

Eric Hällström

 

 

Kahden vuosikymmenen vuokra-asumisoikeuskokeilun tulos on ollut surkea. Valtaosa asumisoikeusasukkaista on joutunut muuttamaan pois aso-kodeistaan, joiden luvattiin olevan pysyviä ja edullisia, jopa perinnöksi annettavia. Keskimääräinen asumisaika on jäänyt vain kahdeksaan vuoteen. Asukkaiden tavallisin perustelu lähdölleen ovat kohtuuttomiksi muodostuvat kustannukset ja asukkaiden kohteleminen tylysti pelkkinä vuokralaisina. Maamme 34 000:ssa aso-asunnossa asuu noin 80 000 asukasta, joiden tulevaisuutta pohditaan parhaillaan eduskunnassa.

 

Eduskunta on jo vuonna1990, ensimmäistä aso-lakia käsitellessään vaatinut hallitukselta esitystä aso-laista, joka antaisi alkuperäisen lain yleisperusteluissa esitetyllä tavalla kohteiden omistuksen asukkaiden yhdistyksille. Tämä aso-kohteiden hallintarakenteen juridinen sääntely puuttuu yhä edelleen, eikä nyt esitetty lakimuutos tuo siihen mitään parannusta.

  

Aso-järjestelmään kuuluva oikeudenmukainen hallintomalli on mahdollinen ja välttämätön. Mitään tekemättömyys tai pelkkiin kosmeettisiin paikkauksiin tyytyminen ei ole oikeudellisesti asianmukainen valinta, sillä asukkailla on kysymyksessä sekä asumisen perusoikeuteen että omaisuudensuojan perusoikeuteen liittyvä tärkeä intressi, jonka eduskunta on ponsiensa lisäksi vahvistanut perustuslakivaliokunnan ratkaisulla. Asukkaiden intressin toteutumista ja valvontaa ei pidä jättää enää pidemmäksi aikaa valitusoikeuden ja riittämättömän viranomaisvalvonnan varaan, jota myös käsillä olevassa lakimuutoksessa esitetään.

 

Hallinnan ja omistuksen rakenteellinen ongelma voidaan korjata säätämällä aso-kohteet ne maksavien ja niihin ainoan pääoman sijoittaneiden asukkaiden yhdistysten omistukseen. Se olisi täydellinen vastakohta nykyiselle katastrofaaliselle hallintomallille, jossa asukkaiden asema perustuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa.   

 

Edellä mainittujen ääripäiden välillä olisi mahdollista säätää myös hallintomallista, jonka lähtökohdassa tunnustettaisiin asukkaille edes osaomistajuuteen perustuvat oikeudet. Lainmuutoksella voitaisiin saattaa voimaan osaomistajien (yhtiön ja asukkaiden) kesken pakollisesti sovittavat asiat, joihin sisältyisivät kaikki tärkeimmät päätökset. Asukkaille tulisi säätää vähintäänkin veto-oikeus tärkeimmissä ratkaisuissa. Sopimukset voitaisiin rekisteröidä kuten asunto-osakeyhtiöiden yhtiöjärjestykset. Sopimusrikkomuksen varalta tehosteena tulisi olla päätösvallan siirtyminen muodolliselta omistajalta asukkaille. Samalla tulisi säätää niistä menettelytavoista, joilla varmistetaan aito demokraattisuus asukasedustajien valinnassa.

 

Tällaisen lainmuutoksen valmisteluvaiheessa tulee tietenkin kuulla myös asumisoikeusyhtiöiden velkojia, joilla tuskin on oikeudellisesti relevantteja perusteita vastustaa, koska kysymys ei olisi asumisoikeusyhtiöiden riskipositioiden tai lainmukaisten perustoimintalinjojen muutoksesta.

 

Eduskunnan tulisi palauttaa uusin lakiesitys jatkovalmisteluun, jossa otettaisiin todella vakavasti huomioon asukkaiden oikeutetut intressit. Valmistelun onnistumiseksi olisi ministeriön syytä vihdoin kutsua valmistelutyöhön mukaan myös asukkaiden valtakunnallinen järjestö, jolla on jo kymmenvuotinen perehtyneisyys aso-lainsäädännöstä sekä vertaansa vailla oleva kenttätuntemus asukkaiden kokemuksista.

 

 

 

Tutkija Eric Hällström on Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n puheenjohtaja

eric.hallstrom(at)welho.com  050 396 0170