| Asumisoikeus | ||||||||||
|
Liiketoiminnan etiikan dosentti Jukka Kilpi HS-debatissa 13.3.2011 Asumisoikeusasukkaat ansaitsevat paremman omaisuuden suojan
Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n ja kolmenkymmenenkahden helsinkiläisen asumisoikeuskohteen edustajat ovat tehneet aloitteen asuntoministeri Jan Vapaavuorelle asumisoikeusasuntojen tuntuvasta lisärakentamisesta. Asukkaiden edustajat esittivät, että hanketta vauhditettaisiin lainajärjestelmän uudistuksella niin, että asukkaiden asumisoikeusyhdistykset saisivat nykyistä selkeämmin ja kohtuullisemmin ehdoin valtion rakentamislainan. Ehdotuksen mukaan tulisi yhtenäistää asumisoikeuslainsäädäntöä niin, että myös ulkopuolisten yhtiöiden hallitsemissa kohteissa asuvat saisivat tasaveroiset vaikuttamisen mahdollisuudet yhdistysten kohteissa asuvien kanssa. Aloitteen tekijät esittävät asumisen kustannusten alentamiseksi yhdistysomistuksen ohella lainakorkojen verovähennysoikeutta asumisoikeusasukkaille omistusasujien tapaan. Asumisoikeusasumisen lisääminen tarjoaa oivallisen keinon maamme satojen lähiöiden ja taajamien uudistamisessa, sillä joustavana asumismuotona se mahdollistaa elinkaariasumisen omalla alueella elämäntilanteesta riippumatta. Asukkaiden omaan vastuuseen ja valtaan perustuva yhdistyspohjainen kohteen hallinta on ympäristöä ja veronmaksajien varoja säästävää sekä yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa. Neuvottelut asuntoministeri Jan Vapaavuoren kanssa 29.4. sujuivat myönteisessä hengessä ja ministeri lupasi ottaa esitykset selvitettäviksi saman tien.
Lisätietoja antavat: Eric Hällström, Suomen Asumisoikeusasukkaat ry 050-3960170, eric.hallstrom(at)welho.com Pertti Lampi, 32:n HASO-kohteen valtuutettu 0400 246 266, peter.pond(at)netsonic.fi Viimeksi muokattu: 14.09.2009 klo 20:46 Takaisin |
|||||||||
| Copyright 2009 SASO ry | ||||||||||