Asumisoikeus

Vanhempia uutisia asumisoikeusasioista


Aktiivisten ikääntyvien asumisoikeusyhdistys Saarijärvelle

Keskiviikkona 4.2.2009 perustettiin Saarijärven Seudun Asumisoikeusyhdistys. Perustamiskirjan allekirjoitti 19 henkilöä. Uudet kiinnostuneet pääsevät matkan varrella mukaan, myös muista kunnista kuin Saarijärveltä.

Yli 55-vuotiaille tarkoitettu asuinyhteisö on toimintakykyisten eläkeikää lähestyvien tai eläkeläisten asumismuoto ja elämäntapa. Oman asunnon lisäksi on tärkeää yhteinen toiminta. Se pitää asukkaat vireinä ja terveempinä. Kukaan ei voi jäädä yksin. Samalla siirretään yhteiskunnallisen palvelun tarvetta myöhempään.

Saarijärven talo, johon on suunniteltu rakennettavaksi 30 - 40 asuntoa ja riittävät toimintatilat, tulee olemaan maassamme ensimmäinen asumisoikeusyhdistyksen senioriyhteisö. Asumisoikeuden haltijaksi eli asukkaaksi pääsee maksamalla yhdistykselle 15 %:n suuruisen asumisoikeusmaksun, jonka voi saada takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna, kun asunnosta luovutaan. Loppuosan talon hinnasta yhdistys rahoittaa lainalla, johon on mahdollisuus hakea ARAn korkotuki. Asumisoikeusyhdistyksessä jokaisella asukkaalla on oikeus osallistua päätöksentekoon kaikista tärkeistä asioista, mikä poikkeaa merkittävästi asukkaiden vuokralaisuuteen verrattavasta asemasta suurten yhtiöiden omistamissa aso-taloissa.

Reijo Pesonen hallituksen puheenjohtaja puh. 040-7015168, sähköposti reijo.pesonen(at)pp8.inet.fi


Talojen omistus eduskunnassa

Seitsemän kansanedustajaa kolmesta eri puolueesta teki eduskunnassa 15.12.2008 maan hallitukselle kirjallisen kysymyksen:

"Milloin hallitus aikoo antaa eduskunnalle lakiesityksen, jolla rakennuttajayhtiöiden hallitsemat asumisoikeustalot voidaan asukkaiden enemmistön niin halutessa siirtää asukkaiden perustamien asumisoikeusyhdistysten omistukseen?"

Asuntoministeri Jan Vapaavuori antoi vastauksensa 7.1.2009. Vastauksen näköalattomuudesta huolimatta asia edennee seuraavaksi lakialoitteeseen.

Dokumentit ovat osoitteessa: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_971_2008_p.shtml


Johtopäätös MOT-ohjelmasta: Asumisoikeustalot yhdistyksille

Suomen Asumisoikeusasukkaat (SASO) ry:n puheenjohtaja Eric Hällström asettaa tavoitteeksi, että kaikkien suomalaisten asumisoikeusasuntojen omistus tulisi lainsäädännöllä siirtää isoilta rakennuttajayhtiöiltä asukkaiden omille itsenäisille asumisoikeusyhdistyksille muiden pohjoismaiden tapaan. Vasta silloin asumisoikeuskohteissa asuttaisiin luvatulla tavalla omistusasunnon tapaan eikä vuokra-asunnon tapaan kuten nyt.

Tätä tavoitetta tukee 17.11. YLE:n TV1:ssä esitetty MOT-ohjelma, joka osoitti yhdistyksen onnistuneen lainojen hoidossa kohtuullisin vastiketasoin ja suurten yhtiöiden jättäneen lainat hoitamatta kohtuuttoman korkeista vastikkeista huolimatta. Asukkaille koituvat kustannukset tulevat yhtiöiden omistamissa kohteissa olemaan pitkällä aikavälillä moninkertaiset yhdistyskohteissa asuvien kustannuksiin nähden sillä yhtiöt kohtelevat asukkaita vuokralaisina, joiden tulee tuottaa voittoa yhtiölle ja sen taustaorganisaatioille.

Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n tekemän kyselyn mukaan asukkaiden kiinnostusta asumisoikeusasukkaana jatkamiseen lisäisi talon / kohteen siirto asukkaiden yhteiseen omistukseen asumisoikeusyhdistyksen avulla ja asumiskustannusten selkeä aleneminen lainojen tultua maksettua. Vastaajista 85 prosenttia oli tätä mieltä.

Ruotsissa myös tavalliset vuokratalot on muutettavissa asumisoikeusyhdistysten kohteiksi, meillä Suomessa tulisi asukkaiden oikeuksien vahvistaminen aloittaa nyt yhtiöiden vuokra-asumisoikeustalojen muuttamisella oikeiksi yhdistys-asumisoikeustaloiksi. Lue tästä laki asumisoikeusyhdistyksistä (28.11.1994/1072)


MOT toi myös valoa asumisoikeusasukkaille

Katso MOT-ohjelma asumisoikeusasunnoista YLEn Elävästä arkistosta.

MOT-ohjelma YLEn TV1:ssä paljasti kuinka isot rakennuttajayhtiöt kaappasivat suurimman osan asumisoikeustaloista. Ohjelmassa kerrotaan myös yhden asukkaiden hallitseman yhdistysomisteisen aso-kohteen taloudesta. Yhdistys on hoitanut asiansa paremmin kuin suuret yhtiöt ja asukkaiden tulevaisuus näyttää itsenäisessä kohteessa turvatulta. Isojen yhtiöiden omistamissa kohteissa lainat eivät ole lyhentyneet eivätkä asukkaat saa tietoa talousasioista, puhumattakaan muusta vaikuttamisesta. Suomen Asumisoikeusasukkaiden puheenjohtaja Eric Hällström haluaa kuitenkin katsoa tulevaisuuteen ja pitää mahdollisena yhtiöiden omimien talojen siirtämistä asukkaiden aso-yhdistysten omistukseen.


Rajattomat korotuksetko alkamassa?

HUOM! VUOKRIIN JA VASTIKKEISIIN ON TULOSSA RAJUJA KOROTUKSIA MM. SIITÄ SYYSTÄ, ETTÄ SUURI MÄÄRÄ ARAVA-TALOJA IRROITETAAN JO VUONNA 2009 ENNENAIKAISESTI VALTION LAINOISTA JA SIDOTAAN YKSITYISIIN RAHOITTAJIIN. KORKOJEN MÄÄRÄYTYMINEN SIIRTYY TUOLLOIN KOKONAAN PARLAMENTAARISEN VALVONNAN ULKOPUOLELLE. TÄMÄ TEKEE AHA-ADRESSIN ERITYISEN TÄRKEÄKSI.


Asumisen hinta alas adressilla

Asumisoikeusasukkaiden ja vuokralaisten etujen puolustamiseksi on avattu adressi, joka toimitetaan tiedoksi uutisvälineille, virkamiehille ja poliitikoille. Nyt voit vaikuttaa äänelläsi asumisoikeutesi hintaan ja kestoon. Välitä adressiosoite myös mahdollisimman monelle muulle asukkaalle vaikutuksen voimistamiseksi. Kiitos!

www.adressit.com/asumisen-hinta-alas

Asumisen Hinta Alas (AHA)-kansalaisliikkeeseen voi osallistua myös ilman nettiyhteyttä

Sähköposti ahanyt(at)welho.com

Kirjeposti PL 17
00271 HELSINKI

Kännykällä teksti- ja puheviestit numeroon 0400216431

Verkko-osoite www.freewebs.com/asumisenhintaalas


Joka kolmas vaikeuksissa asumismenojen tähden valtion lainoittamissa vuokra- ja asumisoikeustaloissa

Tilastokeskuksen asumista ja varallisuutta koskevasta tutkimusaineistosta Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n toimeksiannosta tekemä tuore analyysi osoittaa, että noin joka kolmas vuokralainen on kokenut vaikeuksia asumismenojen hoidossa ja joutunut vuokran suuruuden takia tinkimään muusta kulutuksesta. Joka viides vuokralainen on samasta syystä joutunut turvautumaan sukulaisten tai ystävien tukeen. Työsuhteen epävarmuus ja tulojen muutos, eläköitymiset mukaan lukien, lisäävät asunnon vaihtoaikeita keskimäärin lähes joka toisella vuokralaisella.

Asumisoikeusasukkaat näyttävät sijoittuvan näissä asioissa vuokralaisten joukkoon. Lähivuosien asunnon vaihdon syitä kysyttäessä asumisoikeusasukkailla nousi kaikkia muita hallintamuotoja voimakkaammin syyksi asumiskustannukset. Niin valtakunnallisessa kuin pääkaupunkiseudunkin vuokralaisten ja asumisoikeusasukkaiden aineistossa vuokraan tyytymättömien osuus oli kaksinkertainen valtion lainoittamissa, ns. yleishyödyllisissä kohteissa verrattuna vapaasti rahoitettuihin kohteisiin.


Asokodit Oy kieltäytyy avoimuudesta

Asokodit Oy:n johto kieltäytyy antamasta Terassitalon asukkaille näiden kaipaamia tietoja mm. kohteensa lainanhoitosuunnitelmista. Asokodit Oy:n kiinteistöjohtaja Matti Tarhio lähetti 12.5.2008 asukkaiden pyyntöön (julkaistu linkissä "Vetoomukset") sähköpostivastauksen, jossa todetaan, että: ”Yritysmuodosta, kiinteistöjen omistustavasta … johtuen lainoituskohdetasoisia taseita ei esitetä.”

Tällä menettelyllään yhtiön johto jälleen kerran todistaa asukkaille rakentamisvuodesta 1994 alkaen vahvistunutta käsitystä, ettei johto halua asukkaiden osallistuvan talon hallintoon sen tärkeimmissä talousasioissa. Yritysmuotoinen omistajuus piiloutuu liikesalaisuuden taakse eikä tämä vastaa yleishyödyllisyyden periaatetta.

Tärkeimpiä tietoja salaamalla yhtiön johto estää asukkaita näkemästä miten suurinta osaa rahoista on käytetty ja miltä tulevaisuus näyttää. Salailun taustalla on mitä ilmeisimmin erittäin huonosti hoidettu ja asukkaille pitkällä aikavälillä kohtuuttoman kalliiksi käyvä talous, jota halutaan peitellä. Kyseessä on mitä ilmeisimmin myös lakien vastaisuutta sillä arava-lainaa ei ole lyhennetty juuri lainkaan, mutta osinkoja on nostettu tahoille, jotka pitävät itseään ilman päteviä perusteita talojen omistajina.

Talousasioiden salailun takana voi olla myös poliittisia kytköksiä, joita voi vain arvailla esimerkiksi lukiessaan dokumenttia tämän sivuston linkistä "Aso-lait vaiheessa", tarkastellessaan aso-yhtiöiden johtajien viimeaikaisia omistajuusjärjestelyjä talokauppoineen tai vaikkapa lukiessaan aso-yhtiöiden ja rakennusliikkeiden vuosikertomuksista pääomistajien ristikytköksiä sekä bisneksen tuottoisuuslukuja.


Tilaus vastikekehitystiedoista

Asokodit Oy:n johto sai 12.5. jälleen uuden kirjeen, jolla asukkaat vaativat tarkkoja tietoja kohteensa taloudesta voidakseen arvioida vastikkeiden kehitystä tulevaisuudessa. Asukkaiden kirje on luettavissa linkistä "Vetoomukset".


Yleishyödylliset vuokranantajat rikkovat lakia

Suomen Asumisoikeusasukkaiden puheenjohtaja Eric Hällström katsoo, että yleishyödylliset vuokranantajat ja asumisoikeusyhtiöt rikkovat aravalakia nostaessaan vuokria ja asumisoikeusvastikkeita kohtuuttomien markkinahintojen vanavedessä. Yleishyödyllisyysaseman ja valtion lainojen ehtona on omakustannusperiaatteen ja kohtuuhintaisuuden noudattaminen. Tähän ei sovi korotusten perusteleminen sillä, että vapailla markkinoilla omistaminen tuottaa paremman voiton tai sillä, että runsas asuntojen kysyntä antaa mahdollisuuden hintojen nostamiseen. Asiallisempien korotuspaineiden todenperäisyydestä ja suuruudesta asukkaille ei ole annettu vakuuttavaa näyttöä.

Vuokrien ja asumisoikeusvastikkeiden nousut ovat jo nyt merkinneet tuhansien perheiden häätämistä kodeistaan, joiden rakentamislainoista asukkaat ovat maksaneet suuren osan. Hintahäädöt on saatavat loppumaan ja päävastuu tästä on maan hallituksella, joka voisi vihdoin myöntämiensä lainojen käyttöehtoihin vedoten hillitä yleishyödyllisten rakennuttajien hinnoittelua.


Kansa vaatii vuokrasäännöstelyä

Aina vaan kohtuuttomammiksi nostetut vuokrat ja aso-vastikkeet eivät enää tunnu kansalaisten mielestä oikeudenmukaisilta. Yhä useammat haluavat poliitikoilta puuttumista asiaan säätämällä voimaan vuokrasäännöstelyn, jolla on aiemmin hillitty pelkästään omistajien ahneudesta ja markkinoista johtuvia kohtuuttomia korotuksia.

Helsingin Sanomat kysyi 21.2.2008 lukijoiltaan suhtautumista vuokrasäännöstelyn palauttamiseen ja 58 % kannatti. Äänensä antoi netissä 4881 lukijaa. Jos kysely toteutettaisiin kansanäänestyksellä, johon kaikki voisivat osallistua, tulos olisi vieläkin selvempi.


Asukasdemokratiasta Hesarissa

28.10.2007 Helsingin Sanomat julkaisi tärkeän juttukokonaisuuden asukasdemokratian puutteesta aso-järjestelmässä. Jutun yhteydessä esiteltiin myös asukkaiden hallinnoima aso-yhdistys Jysas, jossa asiat sujuvat asukkaiden toiveiden mukaisesti. Kyseiseen juttuun liittyen käynnistyi myös nettikeskustelu kysymyksellä "Toteutuuko asukasdemokratia sinun talossasi?". Keskustelu on osoitteessa www.helsinginsanomat.fi linkin "Keskustelut" takana. Lukekaa ja ottakaa osaa keskusteluun. Mitä laajempi joukko asiaa kommentoi, sitä suurempi lienee vaikutus päättäjiin, joita Saso koittaa valistaa jatkuvasti. Joukkopainetta ei korvaa mikään.


Avoin kirje Asokotien johdolle korotuksista

Asokotien taloustilanne näyttää todella vakavalta, joten asukkaiden edustaja Eric Hällström lähetti 19.10.2007 yhtiön johdolle yhteistyöehdotuksen, joka on alla olevassa avoimessa kirjeessä.

-------------------------

Avoin kirje Asokodit Oy:n toimitusjohtaja Marko Pyykköselle

Taas tuli korotuskirjeet ja minulle soittojen ryöppy, ehkäpä teillekin kuului murinoita. En todellakaan ole yksin näiden vakavien huolien kanssa ja huolia moninkertaistaa perusvastikkeen kohdekohtaisten kriteerien erittelyn eli läpinäkyvyyden puute.

Se mikä teille on ammattimaista huolta (vain) yhtiön taloudesta, on meille asukkaille / kaiken maksaville asiakkaille huolta kotiemme taloudesta ja mahdollisuudesta jäädä asuntoihimme ajaksi, jonka kuvittelimme niihin muuttaessamme sen tiedon pohjalta minkä markkinointi ja virallinenkin viestintä ikuisuudesta, pysyvyydestä, turvallisuudesta, omakustannusperiaatteesta, kohtuuhintaisuudesta, omistuasuntomaisuudesta, perinnöksiantamismahdollisuudesta jne. lupaa.

Teitä siellä yhtiön johdossa ei uhkaa pakkomuutto kodistanne, joten teille varmaankin riittää kamppailutavoitteeksi remonttien turvaaminen, mutta meille asukkaille se ei riitä. Rima on nostettava korkeammalle kun valtiovallan kanssa keskustelette. On otettava huomioon myös asukkaiden oikeudet saada asua todella kohtuu- ja omakustannushintaisessa talossa/asunnossa ilman spekulatiivisia markkinakorotuksia ja ilman osinkojen tai muiden yliveloitusten maksamisia. Tämänhän piti olla sosiaalista asumista eikä meillä saanut olla edes omaisuutta näihin päästäksemme.

Vetoomuksesta valtiolle lainanhoitosysteemin uudistamiseksi tulee tehdä todella vakuuttava. Siksi ehdotan, että yhdessä (SASO & ASOKODIT)laatisimme asukkaille kyselyn, jolla kartoittaisimme asukkaiden tuntoja ja ennakointeja kotitalouksiensa maksukyvystä sekä kokemuksista tämän lainanhoitosysteemin osalta. Tarkempi kuva siitä monetko voivat mitenkin pitkään sinnitellä aso- kodeissaan näillä vastiketrendeillä olisi tarpeen myös liikkeenjohdollisiin tarpeisiin. Se olisi samalla sitä oikeaa asukaslähtöisyyttä asukkaiden lähtemisen sijaan.

Miltä tämä ehdotus tuntuu? Miten voisimme edetä konkreettisesti ja kiireellisesti?

Eric Hällström

Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n pj.


Asumisen hinta karkottaa asukkaita

Helsingin Sanomien päivän kysymys 14.9.2007 vahvistaa SASOn asukaskyselyn tuloksen hintojen häätövaikutuksesta. On aiheellista kysyä päättäjiltä onko asumisen hinta enää lain edellyttämällä "kohtuullisella" tasolla kun suuri osa asukkaista pakotetaan hinnankorotuksin muuttamaan pois kotoaan.


 

Reklamointi vastikkeen huimasta korotuksesta

Asokodissa Espoossa asuvat asukkaat ovat lähteneet liikkeelle saadakseen vastikkeen huimalle korottamiselle stopin. Reklamaatiolla on yleisempääkin merkitystä kaikille aso-asukkaille, joiden mielestä asialle tulisi tehdä jotain. Laissa on selvästi kirjattuna kohtuullisuuden vaatimus ja lain perusteluissa mainitaan myös omakustannusperiaate. Siis vastikkeen sellaiset osat, jotka ovat kohtuuttomia eivätkä ole rakentamisesta, huollosta tai asumisesta itsestään aiheutuvia, on katsottava lainvastaisiksi. Tällaisia eriä ovat osingot, ylisuuret hallinto- ja alihankintamenot sekä alueella voiton maksimoinnin ja omistajille suotuisan markkinatilanteen tähden kohtuuttomaksi nousseiden vuokrien tai ostohintojen käyttäminen korostusperusteena.

Reklamaatiosta tarkemmin oheisen linkin "Reklamaatio" kautta. Vuokrien ja sitä seuraavien aso-vastikkeiden korottamisen perusteeksi on viimemmäksi julkisuudessa käytetty asuntojen ostohintojen kohtuutonta korottamista kirjoituksessa, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa 23.9.2007. Kyseinen kirjoitus on linkissä " Medioista poimittua" otsikolla "Minne vuokralaisten rahat oikein katoavat?" Kyseisessä jutussa ei kylläkään vastata otsikon esittämään hyvään kysymykseen.


Lisää rahaa mustaan aukkoon?

Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion rahoittamissa vuokra- ja asumisoikeustaloissa peritään asukkailta yhä enemmän vuokria ja vastikkeita, joiden yhteys toteutuneisiin hoitomenoihin on epäselvä. Kun omistustaloissa vastikkeet vastaavat tarkoin todellisia hoitokuluja, on vuokra- ja aso-taloissa kasvava ero näiden erien välillä. Yhtiöiden tulisi pikimmiten selvittää julkisuudessa mistä tämä katteen kasvu aiheutuu. Viranomaisten ja poliitikkojen tehtävänä olisi nyt katsoa vastaako tämä aso-asukkaille virallisestikin luvattua omakustannusperiaatetta. Ainakaan osinkojen jakoa on vaikea mieltää asumisesta aiheutuvaksi kuluksi.

Katekehitys eri asumismuodoissa


Rajut vuokrien korotukset tulossa

Uusin laki nopeuttaa vuokra- ja aso-asuntojen kierrätystä varakkaammille

Eduskunnan hyväksymä uusi laki suo rakennuttajayhtiöille mahdollisuuden vapautua vuokra- ja aso-asuntojen vuokria hillinneistä rajoituksista jopa kymmenessä vuodessa. Lain yleisperusteluiden mukaan rakennuttajayhtiöiden tavoitteena on kasvattaa rajattomasti voittojaan ja päästä vapaasti keinottelemaan kuumenevilla kiinteistömarkkinoilla. Asukkaiden maksettavaksi on suunniteltu jopa 37 prosentin korotuksia, mikä tietää entistä nopeampaa asukkaiden vaihtumista. Niille joiden maksukyky ei nouse samassa tahdissa hintojen nousun kanssa tarjotaan vain pakkomuuttoa riippumatta siitä kuinka kauan he ovat taloa maksaneet. Lakiehdotuksesta ei missään vaiheessa pyydetty asumisoikeusasukkaiden lausuntoa.

Uusi laki löytyy osoitteesta www.eduskunta.fi asiahaulla EV 189/2006 (Tai HE 255/2006 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 17 ja 18 §:n muuttamisesta )

Samasta osoitteesta näkee haulla "asumisoikeusasunnot" kaikki tuoreimmat valtiopäiväasiakirjat. Kannattaa katsoa.

Valtion asuntorahaston mukaan lakia vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (604/2001) siihen tehtyine muutoksineen (mm. 1131/2006) sovelletaan vain tuon lain mukaisesti korkotukilainoitettuihin vuokra- ja asumisoikeustaloihin.

Muihin asumisoikeustaloihin ja -asuntoihin sovelletaan lakia asumisoikeusasunnoista (650/1990). Tätä lakia on viimeksi muutettu asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta annetulla lailla 1210/2005, jolla ko. lakiin lisättiin mm. 50b ja 50c §. Säännökset koskevat rajoituksista vapauttamista.